Yleistä kaaritapitushitsauksesta

Kaaritapitushitsaus on korkealuokkaista kiinnitysteknologiaa, jonka avulla voit saavuttaa tuntuvia kustannussäästöjä. Tapitushitsauksella kierteelliset ja kierteettömät tapit, sidepultit ja muuraustartunnat halkaisija-alueella 2–25 mm ovat hitsattavissa silmänräpäyksessä koko poikkileikkaukseltaan. Kalliit ja aikaa vievät menetelmät, kuten poraus, kierteitys tai käsinhitsaus, voidaan korvata tapitushitsauksella.

Tapitushitsauksen etuja: liitoksen luotettavuus, suuri tuotantonopeus, useita perusmateriaalivaihtoehtoja, taustapuoli säilyy eheänä tai pienin vaurioin, ontot kappaleet säilyvät tiiviinä, helppo menetelmä oppia ja hallita.

Tapitushitsauksessa valokaari sytytetään lyhyeksi ajaksi tapin kärjen ja työkappaleen välille, jolloin tapin kärki ja työkappaleen pinta sulavat. Hitsausajan loputtua tappi painetaan hitsisulaan ja hitsausvirta katkaistaan. Hitsausliitos on valmis. Tapitushitsaus on kaarihitsausta samoin kuten esimerkiksi puikko- ja MIG-/MAG-hitsaus. Kaarihitsauksessa toimii lämmönlähteenä elektrodin (tapin) ja työkappaleen välissä palava sähköinen valokaari.

Hitsausmenetelmiä ovat (EN ISO 14555 mukaan):

1. Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen keraamista rengasta
tai suojakaasua
2. Lyhytjaksotapitushitsaus nostosytytyksellä
3. Tapitushitsaus nostosytytyksellä kondensaattori-
purkumenetelmällä

Alkaen vasemmalta: tapitushitsaus keraamisella renkaalla, tapitushitsaus suojakaasulla, lyhytjaksotapitushitsaus (kondensaattoripurkumenetelmä puuttuu kuvasta).

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

retco@retco.fi

Hitsattavat tapit

Hitsattavat kierteelliset ja kierteettömät tapit, sisäkierretapit, eristepiikit jne.

Seuraavaksi on esitetty muutama yleisin tappityyppi.

Sähköinen tappiluottelo

Ota yhteyttä myyjään, jos et löydä etsimääsi tappia! retco@retco.fi

Tekniset tiedot hitsattavista tapeista

Kaikki Retco Oy:n myymät hitsattavat tapit ovat kaaritapituksella hitsattavaa materiaalia. Mitat ja tyypit perustuvat pääsääntöisesti DIN ISO EN 13918 -standardiin. Kuitenkin ohjelmaan kuuluu tappeja myös standardin ulkopuolelta.

Seostamaton rakenneteräs:

Perusmateriaalina S235 EN 10025:2005 mukaan. Tapit valmistetaan kylmämuokkaamalla ja siksi materiaalin lujuusarvot paranevat. Kierteellisille tapeille, kierteettömille tapeille ja sisäkierretapeille taataan arvot DIN EN ISO 898-1, lujuusluokituksen 4.8 mukaan.

Murtolujuus ≥ 420 N/mm2
Myötölujuus ≥ 340 N/mm2
Venymä ≥ 14 %

Sidepultit (betoniankkurit, toisinaan käytetään nimitystä vaarnat) valmistetaan materiaalista S235J2 + C470 ja S355 standardin
EN 10025:2005 mukaan. Niille taataan seuraavat mekaaniset ominaisuudet:

Murtolujuus: Rm 470 N/mm2
Murtolujuus: Rm S355 510 N/mm2
Myötölujuus 375 N/mm2
Venymä: A5 15 %

Sidepultit ovat CE-merkittyjä.

Ruostumaton teräs:

Hitsattavat kierteelliset tapit, kierteettömät tapit, sisäkierretapit ja muut vastaavat tuotteet, jotka ovat ruostumatonta terästä valmistetaan normin DIN EN ISO 3506-1 mukaan materiaalista A2-50.

Murtolujuus ≥ 500 N/mm2
Myötölujuus ≥ 210 N/mm2
Venymä ≥ 25 %

Ruostumattomista ja haponkestävistä teräksistä saatavilla muun muassa seuraavat materiaalit: 1.4541, 1.4571, 1.4401, 1.4404.
Sidepultit valmistetaan materiaalista 1.4301 standardin EN 10088:1995 mukaan.

Murtolujuus ≥ 540-780 N/mm2
Myötölujuus ≥ 350 N/mm2

Kuumalujat ja lämmönkestävät tapit valmistetaan materiaaleista 1.4713, 1.4742, 1.4762, 1.4828, 1.4841, 2.4851 tai 2.4856. Myös muita materiaaleja pyydettäessä.

Tappien mitat:

Yleisesti tapin nimellispituus on tapinpituus hitsauksen jälkeen. Siten tapit ennen hitsausta ovat noin 1–5 mm nimellismittaa pidempiä. Poikkeuksen muodostavat ns. kattila (boileri) tapit. Hitsatusta tapista on siten helppo tarkistaa hitsausmuuttuja ”ulkoneman” oikeellisuus.

Kierteet:

Kierteet valmistetaan kylmämuokkaamalla DIN13-20 mukaan, toleranssi 6 g. Standardista poikkevia kierteitä valmistetaan pyynnöstä.

Sytytysnasta:

Hitsattaessa tappeja ilman suojakaasua keraamisella renkaalla vaaditaan tapin hitsautuvaan päähän pieni annos alumiinia. Tästä käytetään yleisesti nimitystä sytytysnasta. Alumiini ehkäisee huokosmuodostusta ja stabiloi valokaarta. Alumiinin oikea määrä on erittäin tarkka hitsin onnistumisen kannalta.

Tapin pinnoitus:

Ellei toisin ilmoiteta, tapit toimitetaan ilman pinnoitusta. Tuotantoprosessi vaatii tapinpinnalle pinnoitetta, jota ei aina voida poistaa prosessin jälkeen. Tällä pinnoitteella ei ole vaikutusta tapinhitsauksen lopputulokseen. Muun pinnoitteen laadusta ilmoitetaan kolminumeroisella luvulla tehtaan koodin jälkimmäisessä osassa. Kun tappi on sinkkipinnoitettu, sinkki on tehtaan toimesta poistettu valmiiksi hitsautuvalta alueelta.

Tappeja on saatavilla muun muassa seuraavista
materiaaleista ja seuraavilla pinnoituksilla:

001 Seostamaton rakenneteräs, pinnoittamaton
002 Ruostumaton teräs A2-50/A2-70
005 A4-70
008 1.4713 (Sicromal 8)
009 1.4742 (Sicromal 10)
011 1.4828
012 1.4841
018 16Mo3
013 2.4851 (Inconel 601)
054 19MnB4, karkaistu
057 2.4856 (Inconel 625)
101 4.8, A2L sähkösinkitty ja keltapassivoitu
100 4.8, A2K sähkösinkitty
103 4.8, C2E kuparipinnoitettu
102 4.8, G2E nikkelipinnoitus kuparipinnoitetulle pohjalle

Myös kuumasinkittynä erikoistilauksesta.

Keraamiset renkaat:

Keraaminen rengas on kertakäyttöinen. Yleensä renkaat sisältyvät automaattisesti tappitoimitukseen. Keraamisia renkaita ei toimiteta erikseen ilman tappeja.

Hitsirengas (-purse):

Hitsirengas muodostuu hitsattavan tapin juurelle. Hitsirengas ei ole hitsi vaan tapahtumasta muodostuva purse. Hitsiliitos on tapin ja perusmateriaalin välissä. Purseen symmetrisestä muodosta voidaan kuitenkin tehdä arvioita tapinhitsauksen lopputuloksesta.

Kierteelliset tapit K800

Erikoisluja tappi.

Uusi luokitus, nyt myötöraja 640 N/mm2.

Edut verrattuna standarditappeihin:
• kaksinkertaistuneet murtorajan ja myötörajan nimellisarvot
• ei haurastumista tapinhitsauksen aikana
• sama kuormitettavuus pienemmillä tappihalkaisijoilla
• pienempi paino ja vähemmän kustannuksia
• 8.8. vakioruuvien korvaaminen Köco K 800 hitsaustapeilla mahdollista
• yleisluonteinen tekninen hyväksyntä Z-14.4-585 (DIBt, Saksan rakennustekniikan instituutti) saatavilla

AVT-kovapiikit ja kulutusnastat

Kulutusnastat

Kulutusnastat hitsataan kauhan kuluvimpiin kohtiin siten, että kulutusta kestävät karkaistut ja toisinaan wolframisydämellä vahvistetut nastat keräävät/tartuttavat maa-aineksen tappien väleihin. Ko. maa-aines toimii alati uusiutuvana ”kulutuskerroksena” tappien pitäessä kulutuskerroksen vahvuudesta huolta. Kauhan käyttöaika/-ikä kasvaa moninkertaiseksi.

Nastoja on lukemattomia erilaisia. Ota yhteyttä ja kysy myyjältä lisää! retco@retco.fi

Kulutuspiikit

Kovapiikit hitsataan tapitushitsausmenetelmällä työkappaleen pintaan. Tappien sydänkovuus säilyy hitsauksen jälkeenkin tasolla 52 – 56 HRc. Kovapiikkejä käytetään sahakoneiden syöttörullissa, tukkien siirtelyyn kuljettimilla, puun kuoren repimiseen jne. Tappihitsattu liitos kestää aina enemmän kuin tappi itse eli tapin irrottaminen tarkoittaa sen rikkomista.

Tapitushitsaus-virtalähteet i-sarja

Köco 305i

Köco 305i invertteri.

Köco 305i
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen keraamista
rengasta, hitsaustappialue Ø (mm)
2-4 (M6 RD)
Lyhytjaksotapitushitsaus nostosytytyksellä,
hitsaustappialue Ø (mm)
2-3
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen suojakaasua,
hitsaustappialue Ø (mm)
2-4 (M6 RD)
Maksimi hitsausvirta (A) 300
Hitsausvirran asetusalue (A) 100-300
Hitsausajan asetusalue (ms) 1-400
Max. tappia/min halkaisijalla (mm) 15/3 5/M6 RD
Vianetsintätoiminto:
Ylikuormitus *
Oikosulun valvonta *
Vaiheen puuttuminen *
Sisäinen häiriö *
Mikroprosessoriohjaus *
Jatkuva ulostulovirranseuranta *
Toistojakson lukitus *
Liitäntäjännite 50/60 Hz 3-vaihe (V) 1×230
Pistotulppa 400 V (A) 16
4-johtoinen liitäntäkaapeli 400 V (m/mm2) 3/3/2,5
Pääsulake (A) 16
Ottoteho…% ED (kVA) 3/10,3 6/6 100/3,7
Syöttöjännitteen vaihtelurajat (%) -12/+6
Suojausluokka IP 23
Jäähdytys F
Teräskuori, pulverimaalattu *
Ulkomitat (p x l x k) mm 410 x 170 x 225
Kääntyvä / kiinteä pyörä
Kantokahva 1
Paino (noin kg) 13
Suojakaasuvarustus *
LC-näyttö taustavalolla *
Saksa/Englanti/Ranska/Italia kielivalinnat *
Rajapinta automaattikomponenteille **
Tappilaskuri *
Esikaasutusaika (ms) 10-2000
Tapitushitsauspistooli SK 14 *
Tapitushitsauspistooli K 22 **
Tapitushitsauspistooli K 22-D

* vakiona | ** lisävaruste | – ei saatavilla | CE-merkitty

Koodi Kuvaus
20000 Köco 305i

Köco 600i

Köco 600 invertteri.

Köco 600i
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen keraamista
rengasta, hitsaustappialue Ø (mm)
3-8
Lyhytjaksotapitushitsaus nostosytytyksellä,
hitsaustappialue Ø (mm)
3-6
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen suojakaasua,
hitsaustappialue Ø (mm)
3-8
Maksimi hitsausvirta (A) 450
Hitsausvirran asetusalue (A) 100-450
Hitsausajan asetusalue (ms) 1-800
Max. tappia/min halkaisijalla (mm) 15/8
Vianetsintätoiminto:
Ylikuormitus *
Oikosulun valvonta *
Vaiheen puuttuminen *
Virhe pilottikaaressa *
Täysin tyristoriohjattu tasasuuntaussilta *
Mikroprosessoriohjaus *
Jatkuva ulostulovirranseuranta *
Toistojakson lukitus *
Liitäntäjännite 50/60 Hz 3-vaihe (V) 400
Pistotulppa 400 V (A) 16/32
4-johtoinen liitäntäkaapeli 400 V (m/mm) 5/4
Pääsulake (A) 20
Ottoteho…% ED (kVA) 9/25 20/17 100/7,6
Syöttöjännitteen vaihtelurajat (%) -15/+6
Suojausluokka IP 23
Jäähdytys F
Teräskuori, pulverimaalattu *
Ulkomitat (p x l x k) mm 435 x 220 x 250
Kääntyvä / kiinteä pyörä
Kantokahva 1
Paino (noin kg) 17
Suojakaasuvarustus *
LC-näyttö taustavalolla *
Saksa/Englanti/Ranska/Italia kielivalinnat *
Rajapinta automaattikomponenteille **
Tappilaskuri *
Esikaasutusaika (ms) 10-2000
Tapitushitsauspistooli SK 14 **
Tapitushitsauspistooli K 22 *
Tapitushitsauspistooli K 22-D

* vakiona | ** lisävaruste | – ei saatavilla | CE-merkitty

Koodi Kuvaus
20013 Köco 600i

Köco 905i

Köco 905i invertteri.

Köco 905i
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen keraamista
rengasta, hitsaustappialue Ø (mm)
2-12
Lyhytjaksotapitushitsaus nostosytytyksellä,
hitsaustappialue Ø (mm)
2-8
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen suojakaasua,
hitsaustappialue Ø (mm)
2-10
Maksimi hitsausvirta (A) 800
Hitsausvirran asetusalue (A) 100-800
Hitsausajan asetusalue (ms) 1-800
Max. tappia/min halkaisijalla (mm) 4/12 9/10
Vianetsintätoiminto:
Ylikuormitus *
Oikosulun valvonta *
Vaiheen puuttuminen *
Virhe pilottikaaressa *
Täysin tyristoriohjattu tasasuuntaussilta *
Mikroprosessoriohjaus *
Jatkuva ulostulovirranseuranta *
Toistojakson lukitus *
Liitäntäjännite 50/60 Hz 3-vaihe (V) 400
Pistotulppa 400 V (A) 32
4-johtoinen liitäntäkaapeli 400 V (m/mm) 5/4
Pääsulake (A) 20
Ottoteho…% ED (kVA) 3/45 7,5/28 100/7,5
Syöttöjännitteen vaihtelurajat (%) -15/+6
Suojausluokka IP 23
Jäähdytys F
Teräskuori, pulverimaalattu *
Ulkomitat (p x l x k) mm 435 x 220 x 250
Kääntyvä / kiinteä pyörä
Kantokahva 1
Paino (noin kg) 17
Suojakaasuvarustus *
LC-näyttö taustavalolla *
Saksa/Englanti/Ranska/Italia kielivalinnat *
Rajapinta automaattikomponenteille **
Tappilaskuri *
Esikaasutusaika (ms) 10-2000
Tapitushitsauspistooli SK 14 *
Tapitushitsauspistooli K 22 **
Tapitushitsauspistooli K 22-D **

* vakiona | ** lisävaruste | – ei saatavilla | CE-merkitty

Koodi Kuvaus
20005 Köco 905i

Köco 1305i

Köco 1305 invertteri.

Köco 1305i
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen keraamista
rengasta, hitsaustappialue Ø (mm)
3-16
Lyhytjaksotapitushitsaus nostosytytyksellä,
hitsaustappialue Ø (mm)
3-8
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen suojakaasua,
hitsaustappialue Ø (mm)
2-16
Maksimi hitsausvirta (A) 1300
Hitsausvirran asetusalue (A) 200-1300
Hitsausajan asetusalue (ms) 1-1000
Max. tappia/min halkaisijalla (mm) 2/16* 5/12
Vianetsintätoiminto:
Ylikuormitus *
Oikosulun valvonta *
Vaiheen puuttuminen *
Virhe pilottikaaressa *
Täysin tyristoriohjattu tasasuuntaussilta *
Mikroprosessoriohjaus *
Jatkuva ulostulovirranseuranta *
Toistojakson lukitus *
Liitäntäjännite 50/60 Hz 3-vaihe (V) 400
Pistotulppa 400 V (A) 32
4-johtoinen liitäntäkaapeli 400 V (m/mm) 5/6
Pääsulake (A) 35
Ottoteho…% ED (kVA) 2/69 4,5/45 100/9,5
Syöttöjännitteen vaihtelurajat (%) -15/+6
Suojausluokka IP 23
Jäähdytys F
Teräskuori, pulverimaalattu *
Ulkomitat (p x l x k) mm 550 x 175 x 395
Kääntyvä / kiinteä pyörä
Kantokahva 1
Paino (noin kg) 24
Suojakaasuvarustus *
LC-näyttö taustavalolla *
Saksa/Englanti/Ranska/Italia kielivalinnat *
Rajapinta automaattikomponenteille **
Tappilaskuri *
Esikaasutusaika (ms) 10-2000
Tapitushitsauspistooli SK 14 **
Tapitushitsauspistooli K 22 *
Tapitushitsauspistooli K 22-D **

* vakiona | ** lisävaruste | – ei saatavilla | CE-merkitty

Koodi Kuvaus
20014 Köco 1305i

Köco 1805i

Köco 1805i invertteri.

Köco 1805i
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen keraamista
rengasta, hitsaustappialue Ø (mm)
2-19
Lyhytjaksotapitushitsaus nostosytytyksellä,
hitsaustappialue Ø (mm)
2-8
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen suojakaasua,
hitsaustappialue Ø (mm)
2-10
Maksimi hitsausvirta (A) 1600
Hitsausvirran asetusalue (A) 200-1600
Hitsausajan asetusalue (ms) 1-1000
Max. tappia/min halkaisijalla (mm) 2/19 6/16
Vianetsintätoiminto:
Ylikuormitus *
Oikosulun valvonta *
Vaiheen puuttuminen *
Sisäinen häiriö *
Mikroprosessoriohjaus *
Jatkuva ulostulovirranseuranta *
Toistojakson lukitus *
Liitäntäjännite 50/60 Hz 3-vaihe (V) 400
Pistotulppa 400 V (A) 63
4-johtoinen liitäntäkaapeli 400 V (m/mm2) 5/10
Pääsulake (A) 50
Ottoteho…% ED (kVA) 3/90 6/65 100/15,5
Syöttöjännitteen vaihtelurajat (%) -15/+6
Suojausluokka IP 23
Jäähdytys F
Teräskuori, pulverimaalattu *
Ulkomitat (p x l x k) mm 600 x 270 x 410
Kääntyvä / kiinteä pyörä 2/2
Kantokahva 2
Paino (noin kg) 36
Suojakaasuvarustus *
LC-näyttö taustavalolla *
Saksa/Englanti/Ranska/Italia kielivalinnat *
Rajapinta automaattikomponenteille **
Tappilaskuri *
Esikaasutusaika (ms) 10-2000
Tapitushitsauspistooli SK 14 **
Tapitushitsauspistooli K 22 **
Tapitushitsauspistooli K 22-D *

* vakiona | ** lisävaruste | – ei saatavilla | CE-merkitty

Koodi Kuvaus
20015 Köco 1805i

Köco 2305i

Köco 2305 invertteri.

Köco 2305i
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen keraamista
rengasta, hitsaustappialue Ø (mm)
2-25
Lyhytjaksotapitushitsaus nostosytytyksellä,
hitsaustappialue Ø (mm)
2-10
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen suojakaasua,
hitsaustappialue Ø (mm)
2-12 (16)
Maksimi hitsausvirta (A) 2300
Hitsausvirran asetusalue (A) 200-2300
Hitsausajan asetusalue (ms) 1-1500
Max. tappia/min halkaisijalla (mm) 5/22 8/19
Vianetsintätoiminto:
Ylikuormitus *
Oikosulun valvonta *
Vaiheen puuttuminen *
Sisäinen häiriö *
Mikroprosessoriohjaus *
Jatkuva ulostulovirranseuranta *
Toistojakson lukitus *
Liitäntäjännite 50/60 Hz 3-vaihe (V) 400
Pistotulppa 400 V (A) 63/125
4-johtoinen liitäntäkaapeli 400 V (m/mm2) 5/16
Pääsulake (A) 63/80
Ottoteho…% ED (kVA) 8/117 11/90 100/7
Syöttöjännitteen vaihtelurajat (%) -15/+6
Suojausluokka IP 23
Jäähdytys F
Teräskuori, pulverimaalattu *
Ulkomitat (p x l x k) mm 800 x 310 x 535
Kääntyvä / kiinteä pyörä 2/2
Kantokahva 2
Paino (noin kg) 63
Suojakaasuvarustus *
LC-näyttö taustavalolla *
Saksa/Englanti/Ranska/Italia kielivalinnat *
Rajapinta automaattikomponenteille **
Tappilaskuri *
Esikaasutusaika (ms) 100-2000
Tapitushitsauspistooli SK 14 **
Tapitushitsauspistooli K 22 **
Tapitushitsauspistooli K 22-D **
Tapitushitsauspistooli K 24 *
Tapitushitsauspistooli K 26 **

* vakiona | ** lisävaruste | – ei saatavilla | CE-merkitty

Koodi Kuvaus
20008 Köco 2305i

Tapitushitsaus-virtalähteet elotop-sarja

Elotop 510

Köco Elotop 510 tasasuuntaaja.

  ELOTOP 510
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen keraamista
rengasta, hitsaustappialue Ø (mm)
3-8
Lyhytjaksotapitushitsaus nostosytytyksellä,
hitsaustappialue Ø (mm)
3-6
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen suojakaasua,
hitsaustappialue Ø (mm)
3-8
Maksimi hitsausvirta (A) 450
Hitsausvirran asetusalue (A)
Hitsausajan asetusalue (ms) 20-460
Max. tappia/min halkaisijalla (mm) 15/3-4/8
Vianetsintätoiminto:
Ylikuormitus *
Oikosulun valvonta *
Vaiheen puuttuminen *
Virhe pilottikaaressa *
Täysin tyristoriohjattu tasasuuntaussilta *
Mikroprosessoriohjaus *
Jatkuva ulostulovirranseuranta
Toistojakson lukitus *
Liitäntäjännite 50/60 Hz 3-vaihe (V) 400
Liitäntäjännite (erikoisjännitteet) (V) **
Pistotulppa 400 V (A) 16
4-johtoinen liitäntäkaapeli 400 V (m/mm) 5/2,5
Sulakekoko 230/400 V (A) 16
Tehontarve…% ED (kVA) 1/29
Pääjännitteen vaihtelurajat (%) -15/+6
Kosteus-ja pölysuojaus ohjausyksikölle *
Suojausluokka IP 23
Jäähdytys F
Teräskuori, pulverimaalattu *
Ulkomitat (p x l x k) mm 375 x 220 x 360
Kääntyvä / kiinteä pyörä
Kädensija 1
Nostosilmukka
Paino (noin kg) 25
Suojakaasuvarustus *
Yhteensopivuus automaatteihin
Tapitushitsauspistooli SK 14 *
Tapitushitsauspistooli K 22 **
Tapitushitsauspistooli K 22-D
Tapitushitsauspistooli K 24
Tapitushitsauspistooli K 26

* vakiona | ** lisävaruste | – ei saatavilla | CE-merkitty

Koodi Kuvaus
20009 Elotop 510

Elotop 810

Köco Elotop 810 tasasuuntaaja.

  ELOTOP 810
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen keraamista
rengasta, hitsaustappialue Ø (mm)
3-12
Lyhytjaksotapitushitsaus nostosytytyksellä,
hitsaustappialue Ø (mm)
3-8
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen suojakaasua,
hitsaustappialue Ø (mm)
3-10
Maksimi hitsausvirta (A) 800
Hitsausvirran asetusalue (A) 50-750
Hitsausajan asetusalue (ms) 20-600
Max. tappia/min halkaisijalla (mm) 32/3 3/12
Vianetsintätoiminto:
Ylikuormitus *
Oikosulun valvonta *
Vaiheen puuttuminen *
Virhe pilottikaaressa *
Täysin tyristoriohjattu tasasuuntaussilta *
Mikroprosessoriohjaus *
Jatkuva ulostulovirranseuranta *
Toistojakson lukitus *
Liitäntäjännite 50/60 Hz 3-vaihe (V) 230/400
Liitäntäjännite (erikoisjännitteet) (V) **
Pistotulppa 400 V (A) 32
4-johtoinen liitäntäkaapeli 400 V (m/mm) 5/4
Sulakekoko 230/400 V (A) 35/25
Tehontarve…% ED (kVA) 1.4/3.2/100 55/38/7
Pääjännitteen vaihtelurajat (%) -15/+6
Kosteus-ja pölysuojaus ohjausyksikölle *
Suojausluokka IP 23
Jäähdytys F
Teräskuori, pulverimaalattu *
Ulkomitat (p x l x k) mm 555x308x535
Kääntyvä / kiinteä pyörä 2/2
Kädensija 2
Nostosilmukka 1
Paino (noin kg) 65
Suojakaasuvarustus *
Yhteensopivuus automaatteihin **
Tapitushitsauspistooli SK 14 *
Tapitushitsauspistooli K 22 **
Tapitushitsauspistooli K 22-D **
Tapitushitsauspistooli K 24
Tapitushitsauspistooli K 26

* vakiona | ** lisävaruste | – ei saatavilla | CE-merkitty

Koodi Kuvaus
20028 Elotop 810

Elotop 1010

Köco Elotop 1010 tasasuuntaaja.

  ELOTOP 1010
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen keraamista
rengasta, hitsaustappialue Ø (mm)
3-14
Lyhytjaksotapitushitsaus nostosytytyksellä,
hitsaustappialue Ø (mm)
3-10
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen suojakaasua,
hitsaustappialue Ø (mm)
3-12
Maksimi hitsausvirta (A) 800
Hitsausvirran asetusalue (A) 150-1000
Hitsausajan asetusalue (ms) 20-1000
Max. tappia/min halkaisijalla (mm) 49/3 4/14
Vianetsintätoiminto:
Ylikuormitus *
Oikosulun valvonta *
Vaiheen puuttuminen *
Virhe pilottikaaressa *
Täysin tyristoriohjattu tasasuuntaussilta *
Mikroprosessoriohjaus *
Jatkuva ulostulovirranseuranta *
Toistojakson lukitus *
Liitäntäjännite 50/60 Hz 3-vaihe (V) 230/400
Liitäntäjännite (erikoisjännitteet) (V) **
Pistotulppa 400 V (A) 32
4-johtoinen liitäntäkaapeli 400 V (m/mm) 5/4
Sulakekoko 230/400 V (A) 50/35
Tehontarve…% ED (kVA) 2.5/7/100 73/43/12
Pääjännitteen vaihtelurajat (%) -15/+6
Kosteus-ja pölysuojaus ohjausyksikölle *
Suojausluokka IP 23
Jäähdytys F
Teräskuori, pulverimaalattu *
Ulkomitat (p x l x k) mm 555 x 308 x 535
Kääntyvä / kiinteä pyörä 2/2
Kädensija 1
Nostosilmukka 1
Paino (noin kg) 85
Suojakaasuvarustus *
Yhteensopivuus automaatteihin **
Tapitushitsauspistooli SK 14 **
Tapitushitsauspistooli K 22 *
Tapitushitsauspistooli K 22-D **
Tapitushitsauspistooli K 24
Tapitushitsauspistooli K 26

* vakiona | ** lisävaruste | – ei saatavilla | CE-merkitty

Koodi Kuvaus
20027 Elotop 1010

Elotop 1710

Köco Elotop 1710 tasasuuntaaja.

  ELOTOP 1710
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen keraamista
rengasta, hitsaustappialue Ø (mm)
3-20
Lyhytjaksotapitushitsaus nostosytytyksellä,
hitsaustappialue Ø (mm)
3-12
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen suojakaasua,
hitsaustappialue Ø (mm)
3-16
Maksimi hitsausvirta (A) 1800
Hitsausvirran asetusalue (A) 150-1600
Hitsausajan asetusalue (ms) 20-1500
Max. tappia/min halkaisijalla (mm) 50/3 2/20
Vianetsintätoiminto:
Ylikuormitus *
Oikosulun valvonta *
Vaiheen puuttuminen *
Virhe pilottikaaressa *
Täysin tyristoriohjattu tasasuuntaussilta *
Mikroprosessoriohjaus *
Jatkuva ulostulovirranseuranta *
Toistojakson lukitus *
Liitäntäjännite 50/60 Hz 3-vaihe (V) 230/400
Liitäntäjännite (erikoisjännitteet) (V) **
Pistotulppa 400 V (A) 63
4-johtoinen liitäntäkaapeli 400 V (m/mm) 5/10
Sulakekoko 230/400 V (A) 100/63
Tehontarve…% ED (kVA) 2.25/9/100 121/59/17
Pääjännitteen vaihtelurajat (%) -15/+6
Kosteus-ja pölysuojaus ohjausyksikölle *
Suojausluokka IP 23
Jäähdytys F
Teräskuori, pulverimaalattu *
Ulkomitat (p x l x k) mm 700 x 415 x 660
Kääntyvä / kiinteä pyörä 2/2
Kädensija 1
Nostosilmukka 1
Paino (noin kg) 160
Suojakaasuvarustus **
Yhteensopivuus automaatteihin **
Tapitushitsauspistooli SK 14 **
Tapitushitsauspistooli K 22 **
Tapitushitsauspistooli K 22-D *
Tapitushitsauspistooli K 24
Tapitushitsauspistooli K 26

* vakiona | ** lisävaruste | – ei saatavilla | CE-merkitty

Koodi Kuvaus
20070 Elotop 1710

Elotop 2010

Köco Elotop 2010 tasasuuntaaja.

  ELOTOP 2010
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen keraamista
rengasta, hitsaustappialue Ø (mm)
3-22
Lyhytjaksotapitushitsaus nostosytytyksellä,
hitsaustappialue Ø (mm)
3-12
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen suojakaasua,
hitsaustappialue Ø (mm)
3-16
Maksimi hitsausvirta (A) 2300
Hitsausvirran asetusalue (A) 300-2000
Hitsausajan asetusalue (ms) 20-1500
Max. tappia/min halkaisijalla (mm) 52/3 4/22
Vianetsintätoiminto:
Ylikuormitus *
Oikosulun valvonta *
Vaiheen puuttuminen *
Virhe pilottikaaressa *
Täysin tyristoriohjattu tasasuuntaussilta *
Mikroprosessoriohjaus *
Jatkuva ulostulovirranseuranta *
Toistojakson lukitus *
Liitäntäjännite 50/60 Hz 3-vaihe (V) 230/400
Liitäntäjännite (erikoisjännitteet) (V) **
Pistotulppa 400 V (A) 63/125
4-johtoinen liitäntäkaapeli 400 V (m/mm) 5/16
Sulakekoko 230/400 V (A) 160/80
Tehontarve…% ED (kVA) 2.5/7/100 156/93/25
Pääjännitteen vaihtelurajat (%) -15/+6
Kosteus-ja pölysuojaus ohjausyksikölle *
Suojausluokka IP 23
Jäähdytys F
Teräskuori, pulverimaalattu *
Ulkomitat (p x l x k) mm 805 x 430 x 730
Kääntyvä / kiinteä pyörä 2/2
Kädensija 1
Nostosilmukka 1
Paino (noin kg) 190
Suojakaasuvarustus **
Yhteensopivuus automaatteihin **
Tapitushitsauspistooli SK 14 **
Tapitushitsauspistooli K 22 **
Tapitushitsauspistooli K 22-D **
Tapitushitsauspistooli K 24 *
Tapitushitsauspistooli K 26

* vakiona | ** lisävaruste | – ei saatavilla | CE-merkitty

Koodi Kuvaus
20060 Elotop 2010

Elotop 3010

Köco Elotop 3010 tasasuuntaaja.

  ELOTOP 3010
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen keraamista
rengasta, hitsaustappialue Ø (mm)
6-25
Lyhytjaksotapitushitsaus nostosytytyksellä,
hitsaustappialue Ø (mm)
6-12
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen suojakaasua,
hitsaustappialue Ø (mm)
3-16
Maksimi hitsausvirta (A) 3500
Hitsausvirran asetusalue (A) 300-2600
Hitsausajan asetusalue (ms) 20-2000
Max. tappia/min halkaisijalla (mm) 50/6 6/25
Vianetsintätoiminto:
Ylikuormitus *
Oikosulun valvonta *
Vaiheen puuttuminen *
Virhe pilottikaaressa *
Täysin tyristoriohjattu tasasuuntaussilta *
Mikroprosessoriohjaus *
Jatkuva ulostulovirranseuranta *
Toistojakson lukitus *
Liitäntäjännite 50/60 Hz 3-vaihe (V) 230/400
Liitäntäjännite (erikoisjännitteet) (V) **
Pistotulppa 400 V (A) 125
4-johtoinen liitäntäkaapeli 400 V (m/mm) 5/16
Sulakekoko 230/400 V (A) 200/125
Tehontarve…% ED (kVA) 8/13/100 187/145/52
Pääjännitteen vaihtelurajat (%) -15/+6
Kosteus-ja pölysuojaus ohjausyksikölle *
Suojausluokka IP 23
Jäähdytys F
Teräskuori, pulverimaalattu *
Ulkomitat (p x l x k) mm 960 x 605 x 860
Kääntyvä / kiinteä pyörä 2/2
Kädensija 1
Nostosilmukka 1
Paino (noin kg) 350
Suojakaasuvarustus **
Yhteensopivuus automaatteihin **
Tapitushitsauspistooli SK 14 **
Tapitushitsauspistooli K 22 **
Tapitushitsauspistooli K 22-D **
Tapitushitsauspistooli K 24 **
Tapitushitsauspistooli K 26 *

* vakiona | ** lisävaruste | – ei saatavilla | CE-merkitty

Koodi Kuvaus
20056 Elotop 3010

Köco Elotop 3010 / K26

Köco Elotop 3010 tasasuuntaaja.

  ELOTOP 3010
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen keraamista
rengasta, hitsaustappialue Ø (mm)
6-25
 
Lyhytjaksotapitushitsaus nostosytytyksellä,
hitsaustappialue Ø (mm)
6-12
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen suojakaasua,
hitsaustappialue Ø (mm)
3-16
Maksimi hitsausvirta (A) 3500
Hitsausvirran asetusalue (A) 300-2600
Hitsausajan asetusalue (ms)   20-2000
Max. tappia/min halkaisijalla (mm) 50/6 6/25
Vianetsintätoiminto:
Ylikuormitus *
Oikosulun valvonta *
Vaiheen puuttuminen *
Virhe pilottikaaressa *
Täysin tyristoriohjattu tasasuuntaussilta *
Mikroprosessoriohjaus
Jatkuva ulostulovirranseuranta   *
Toistojakson lukitus *
Liitäntäjännite 50/60 Hz 3-vaihe (V) 230/400
Liitäntäjännite (erikoisjännitteet) (V) **
Pistotulppa 400 V (A) 125
4-johtoinen liitäntäkaapeli 400 V (m/mm) 5/16
Sulakekoko 230/400 V (A) 200/125
Tehontarve…% ED (kVA) 8/13/100 187/145/52
Pääjännitteen vaihtelurajat (%)   -15/+6
Kosteus-ja pölysuojaus ohjausyksikölle *
Suojausluokka IP 23
Jäähdytys
Teräskuori, pulverimaalattu *
Ulkomitat (p x l x k) mm 960 x 605 x 625
Kääntyvä / kiinteä pyörä 2/2
Kädensija 1
Nostosilmukka 1
Paino (noin kg) 355
Suojakaasuvarustus  **
Yhteensopivuus automaatteihin **
Tapitushitsauspistooli SK 14 **
Tapitushitsauspistooli K 22 **
Tapitushitsauspistooli K 22-D **
Tapitushitsauspistooli K 24 **
Tapitushitsauspistooli K 26 *

* vakiona | ** lisävaruste | – ei saatavilla | CE-merkitty

Virtalähteet, kondensaattoripurkumenetelmä

KST 108

Köco KST 108 kondensaattoripurkulaite kärkisytytyksellä.

• Levyn vahvuus alkaen 0,5 mm.
• Soveltuu teräkselle, ruostumattomalle teräkselle, alumiinille ja messingille.
• Soveltuu hitsaukseen kontaktilla ja ilmaraolla.
• Portaattomasti säädettävä latausjännite.
• Digitaalinäyttö latausjännitteelle.
• Liitäntäjännite 230V.
• Runko POM.
• Suojattu rakenne.
• Kierteellisille tapeille.
• Sopivat tapitushitsauspistoolit ESP 1 S ja ESP 1 K.

KST 108
Hitsaustappialue Ø (mm) 3-8
Hitsausnopeus max. tappia/min halkaisijalla (mm) M8/10 M6/15
Kapasitanssi (µF) 66000
Liitäntäjännite (V) 115/230
Latausjännite (V) 50-200
Sulake (A) 6,3
Taajuus (Hz) 50/60
Tehon tarve 700
Mitat 330x190x280
Paino (kg) 8,9
Suojausluokka IP23
Suojausluokka 1
Jäähdytys F
Työskentelylämpötila (°C) 0-45
Hitsauspistooli ESP 1 S
Hitsauspistooli ESP 1 K

KST 110

Köco KST 110 kondensaattoripurkulaite kärkisytytyksellä.

• Levyn vahvuus alkaen 0,5 mm.
• Soveltuu teräkselle, ruostumattomalle teräkselle, alumiinille ja messingille.
• Soveltuu hitsaukseen kontaktilla ja ilmaraolla.
• Portaattomasti säädettävä latausjännite.
• Digitaalinäyttö latausjännitteelle.
• Liitäntäjännite 230V.
• Runko POM.
• Suojattu rakenne.
• Kierteellisille tapeille.
• Sopivat tapitushitsauspistoolit ESP 1 S ja ESP 1 K.

KST 110
Hitsaustappialue Ø (mm) 3-10
Hitsausnopeus max. tappia/min halkaisijalla (mm) M10/8 M6/15
Kapasitanssi (µF) 99000
Liitäntäjännite (V) 115/230
Latausjännite (V) 50-200
Sulake (A) 6,3
Taajuus (Hz) 50/60
Tehon tarve 700
Mitat 330x190x280
Paino (kg) 9,9
Suojausluokka IP23
Suojausluokka 1
Jäähdytys F
Työskentelylämpötila (°C) 0-45
Hitsauspistooli ESP 1 S
Hitsauspistooli ESP 1 K

Pistoolit

SK14-pistooli

Classic-sarja.

Välikaapelit tehdään tilauksen mukaan. Pituusvaihtoehtoja mm. 5, 10, 15, 20m.

Kysy erilliset luettelot ja esitteet laite- ja pistoolikohtaisista kulutus-/ varaosista.

SK14
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen keraamista rengasta,
hitsaustappialue Ø (mm)
4-12
Lyhytjaksotapitushitsaus nostosytytyksellä,
hitsaustappialue Ø (mm)
3-12
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen suojakaasua,
hitsaustappialue Ø (mm)
3-12
Säädettävä hydraulivaimennin tapeille alkaen 14 mm Ø
Nostorengasjärjestelmä pituuskompensaatiolla
Tapin pituusvaihtelun kompensaatio….asti (mm)
Tukijalkojen määrä vakiona 2
Nostokorkeusalue (mm) 1-4,5
Kelan tyhjäkäyntijännite (V) 60-90
Hitsauskaapeli (m/mm2) 5/35
Kaapeliliittimen koko (mm2) 35
Ohjauskaapeli (m/mm2) 5/4×1,0
Ohjauskaapeliliitin (4-johtoinen) *
Kuoret
Lasikuituvahvistettu polyamidi (musta) *
Pituus ilman istukkaa (mm) 185
Kuoren Ø noin (mm) 50
Korkeus sisältäen kädensijan (mm) 150
Paino ilman kaapelia noin (kg) 0,9

* vakiona | ** lisävaruste | – ei saatavilla | CE-merkitty

Koodi Kuvaus
20090 SK14-pistooli

K22-pistooli

Classic-sarja.

Välikaapelit tehdään tilauksen mukaan. Pituusvaihtoehtoja mm. 5, 10, 15, 20m.

Kysy erilliset luettelot ja esitteet laite- ja pistoolikohtaisista kulutus-/ varaosista.

K22
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen keraamista rengasta,
hitsaustappialue Ø (mm)
4-14
Lyhytjaksotapitushitsaus nostosytytyksellä,
hitsaustappialue Ø (mm)
6-12
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen suojakaasua,
hitsaustappialue Ø (mm)
3-16
Säädettävä hydraulivaimennin tapeille alkaen 14 mm Ø **
Nostorengasjärjestelmä pituuskompensaatiolla *
Tapin pituusvaihtelun kompensaatio….asti (mm) 8
Tukijalkojen määrä vakiona 2
Nostokorkeusalue (mm) 1-4,5
Kelan tyhjäkäyntijännite (V) 60-90
Hitsauskaapeli (m/mm2) 2/50
Kaapeliliittimen koko (mm2) 50/70
Ohjauskaapeli (m/mm2) 2/4×1,0
Ohjauskaapeliliitin (4-johtoinen) *
Kuoret
Lasikuituvahvistettu polyamidi (musta) *
Pituus ilman istukkaa (mm) 175
Kuoren Ø noin (mm) 60
Korkeus sisältäen kädensijan (mm) 165
Paino ilman kaapelia noin (kg) 1,3

* vakiona | ** lisävaruste | – ei saatavilla | CE-merkitty

Koodi Kuvaus
20100 K22-pistooli

K22-D-pistooli

Classic-sarja.

Välikaapelit tehdään tilauksen mukaan. Pituusvaihtoehtoja mm. 5, 10, 15, 20m.

Kysy erilliset luettelot ja esitteet laite- ja pistoolikohtaisista kulutus-/ varaosista.

K22-D
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen keraamista rengasta,
hitsaustappialue Ø (mm)
4-19
Lyhytjaksotapitushitsaus nostosytytyksellä,
hitsaustappialue Ø (mm)
**
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen suojakaasua,
hitsaustappialue Ø (mm)
**
Säädettävä hydraulivaimennin tapeille alkaen 14 mm Ø *

20101 K22-D-pistooli

K24-pistooli

Classic-sarja.

Välikaapelit tehdään tilauksen mukaan. Pituusvaihtoehtoja mm. 5, 10, 15, 20m.

Kysy erilliset luettelot ja esitteet laite- ja pistoolikohtaisista kulutus-/ varaosista.

K24
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen keraamista rengasta,
hitsaustappialue Ø (mm)
13-22
Lyhytjaksotapitushitsaus nostosytytyksellä,
hitsaustappialue Ø (mm)
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen suojakaasua,
hitsaustappialue Ø (mm)
Säädettävä hydraulivaimennin tapeille alkaen 14 mm Ø *
Nostorengasjärjestelmä pituuskompensaatiolla *
Tapin pituusvaihtelun kompensaatio….asti (mm) 8
Tukijalkojen määrä vakiona 2
Nostokorkeusalue (mm) 2,5-6
Kelan tyhjäkäyntijännite (V) 60-90
Hitsauskaapeli (m/mm2) 2/95
Kaapeliliittimen koko (mm2) 95
Ohjauskaapeli (m/mm2) 2/4×1,0
Ohjauskaapeliliitin (4-johtoinen) *
Kuoret
Lasikuituvahvistettu polyamidi (musta) *
Pituus ilman istukkaa (mm) 250
Kuoren Ø noin (mm) 60
Korkeus sisältäen kädensijan (mm) 220
Paino ilman kaapelia noin (kg) 1,4

* vakiona | ** lisävaruste | – ei saatavilla | CE-merkitty

Koodi Kuvaus
20105 K24-pistooli

K26-pistooli

Classic-sarja.

Välikaapelit tehdään tilauksen mukaan. Pituusvaihtoehtoja mm. 5, 10, 15, 20m.

Kysy erilliset luettelot ja esitteet laite- ja pistoolikohtaisista kulutus-/ varaosista.

K26
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen keraamista rengasta,
hitsaustappialue Ø (mm)
13-25
Lyhytjaksotapitushitsaus nostosytytyksellä,
hitsaustappialue Ø (mm)
Tapitushitsaus nostosytytyksellä käyttäen suojakaasua,
hitsaustappialue Ø (mm)
Säädettävä hydraulivaimennin tapeille alkaen 14 mm Ø *
Nostorengasjärjestelmä pituuskompensaatiolla *
Tapin pituusvaihtelun kompensaatio….asti (mm) 8
Tukijalkojen määrä vakiona 3
Nostokorkeusalue (mm) 2,5-6
Kelan tyhjäkäyntijännite (V) 60-90
Hitsauskaapeli (m/mm2) 2/120
Kaapeliliittimen koko (mm2) 120
Ohjauskaapeli (m/mm2) 2/4×1,0
Ohjauskaapeliliitin (4-johtoinen) *
Kuoret
Lasikuituvahvistettu polyamidi (musta) *
Pituus ilman istukkaa (mm) 300
Kuoren Ø noin (mm) 63
Korkeus sisältäen kädensijan (mm) 240
Paino ilman kaapelia noin (kg) 2,6

* vakiona | ** lisävaruste | – ei saatavilla | CE-merkitty

Koodi Kuvaus
20106 K26-pistooli

Tapitushitsausautomaatit ja -sovellutukset

Hitsausautomaatit

Kaaritapitushitsauksen automaatiosovellutuksia on lukematon määrä. Oli kyseessä sitten kierteetön tai kierteellinen tappi. Tapitushitsaus suojakaasulla, lyhytjaksolla, jopa keraamisella renkaalla tai kondensaattoripurkumenetelmällä.

Kysy lisää:
+358 2 634 1900
retco@retco.fi

Tapitushitsaussovellutukset

Sovelluksia on lukemattomasti. Katso kuvat ja ole yhteydessä myyjään.

Katso yleisimmät tapitushitsaustapit ao. linkistä:

Köster – maailman johtava kaaritapitushitsauslaitteiden ja-tappien valmistaja

Kysy lisää:
+358 2 634 1900
retco@retco.fi